Mihin vasemmisto on kadonnut?

Vasemmiston kannatus ei vuosikausiin ole ollut yhtä alhainen kuin nyt. Hallitusneuvottelut olivat vaikea kompromissi kuuden puolueen kesken. Vasemmistoliiton kaksi kansanedustajaa eivät voineet hyväksyä hallitusohjelmaa ja hallitukseen menoa porvarivetoiseen six-packiin. Näin he perustivat oman oppositiossa olevan vas.ryhmänsä, joten eduskuntapuolueista ainoana Vasemmistoliitto hajosi kahtia. Nyt Vasemmistoliitto vaatii kansanedustaja Yrttiahon erottamista puolueosastostaan, koska hän ei osallistunut Vasemmistoliiton puoluekokoukseen, vaan esiintyi SKP:n edustajakokouksessa. Mustajärvi ja Yrttiaho ovat eduskunnan ainoat aidosti vasemmistolaiset kansanedustajat.

Jo ennen hallitukseen menoa, ja itse asiassa jo sen perustamisen jälkeen v. 1990 Vasemmistoliitto alkoi irtautua alkuperäisestä aatteestaan. Jos ei aiemmin, viimeistään äskettäin pidetty puoluekokous osoitti, miten jyrkästi Vasemmistoliitto opportunismissaan ja hallituskipeydessään on kääntänyt takkinsa. Sen vakuuttelut perusturvan parantamisesta voi panna omaan arvoonsa. Se on julistautunut virallisesti punavihreäksi puolueeksi, mitä se oli jo aiemmin, mutta nyt punaisuus on entisestään haalistunut. Nyt puolue asemoituu lähinnä vihreäksi puolueeksi, ja kilpailee kannatuksessaan Vihreiden kanssa. Kannatusluvut ovatkin hyvin lähellä toisiaan.  Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että puoluekokousasiakirjoissa korostetaan kasvissyöntiä, sen sijaan polttavia työelämän kymyksiä tuskin mainitaan. Puolue on ylpeä nuorentumisestaan, puoluevaltuuston puheenjohtaja on 25-vuotias. Tietenkin puolueet tarvitsevat uudistuakseen nuorta verta, mutta Vasemmistoliitto on kääntänyt selkänsä perinteiselle työväestölle.

Nyt jos koskaan tarvittaisiin vasemmistolaista vaihtoehtoa, vastavoimaa uusliberalistiselle hegemonialle, jonka ote yhteiskunnansta tuntuu olevan yhä tiukassa. SKP tarjoaa tällaisen vaihtoehdon, mutta se on kannatukseltaan marginaalinen tämän muutoksen aikaansaamiseksi. Puolueella on kilpailijoinaan KTP ja STP, ja ihmetystä herättää, miksi niiden on mahdotonta tehdä yhteistyötä. SKP:n uudeksi puheenjohtajaksi valittu JP Väisänen piti Helsingin Sanomien haastattelussa välttämättöämänä vasemmiston, ay-liikkeen ja kansalaisjärjestöjen yhteistyötä. Tämä tavoite on ollut myös väistyneellä puheenjohtajalla Yrjö Hakasella.

Miten tähän tavoitteeseen päästään? Nyt se vaikuttaa kaukaiselta, jollei suorastaan utopialta. Jo Marxin ajoista kommunistien kesken vallitsi linjaerimielisyyksiä, näin on ollut mm. sotien jälkeen vahvan Italian kommunistisen puolueen kanssa. Myös Saksan Linkessä on erilaisia ryhmittymiä, jotka ovat enemmän tai vähemmän marxilaisia. SKP on käynyt keskuudessaan tervettä itsekritiikkiä, mutta keskeinen ongelma on, miten puolueen ihmistä puolustava sanoma saadaan kansalaisille perille.